tiistai, 28. huhtikuu 2009

Huhtikuun kuulumisia!

Täälläpä ei olla vähän aikaan käyty kirjoittelemassa, heh! On ollut todella kiireistä koulun, työn ja harrastusten parissa!

Juu elikkä näyttely rintamalla ei sen suurempaa menestystä ole tullut. Kävästiin Lappeenrannan KV:ssa jossa saatiin H eli hyvä ja nyt viikonloppuna käytiin sitten Lahden KV:ssa jossa tuli sitten EH! Huhhu harmitta tuo Lappeenranta, nooh ei voih mitään...semmoisii ne tuomarit ovat Päättämätön Paljon Onnea Kaikille sijoittuneille!

Figo alkoi juuri Lahden KV:ssa aristella selkäänsä, joten nyt olen sitten hieronut ja venytellyt sitä HERRAN selkää. Selkä vaikuttaa jo paljon paremmalta mutta aion viedä Figon kunnon hierojalle välttääkseen pahempia komplikaatioita! Ajattelin viedä Figoa hierojalle ensi viikolla, kunhan ensin löydän semmoisen!

Luolaharkoissa menee vähän paremmin, siellä Figo osoittaa kunnon luonteensa! Figon on päässyt harjoittelemaan tyhjän luolan tarkistamista ja siinä on vielä paljon hommia! Figo ääntelee jonkun verran tyhjässä luolassa mutta ei pahasti, onneksi! Yritän saada nuo luolaharkat mahtumaan ensi viikolle jos mahdollista...

Agility kausi on nyt sitten alkanut! Alku ei mennyt ihan nappiin koska poika oli liian innokas. Figo oli jopa niin kiihkeissä tunnelmissa että yritti jopa haastaa riitaan toisen koiran kanssa. Onneksi se toinen koira ei oikein reagoinnut Figoon joten mitään ei tapahtunut! HUH! Ekalla keralla käytiin kepit, rengas, puomi, putki ja tavalliset hyppy esteet läpi. Kaikki muut esteet menivät mallikkaasti läpi paitsi se rengas*, täytyy vähäsen harjoitella sitä kun ehtii. Nyt tällä viikolla alamme harjoittelemaan rataa, jee! Saas nähdä jospa Figo olisi nyt vähän rauhallisempi tämän viikon agility harkoissa ettei tarvitsisi hävetä silmät päästä...

Oikein ratkiriemukasta  vappua kaikille!!!

tiistai, 7. huhtikuu 2009

Luolaharkat + Kuvahaaste!

Elikkä tänään käytiin kettua moikaamassa! Figon ei tarvinnut kuin haistaa sitä kettua niin samantien alkoi haukkuminen, joten poika meni sitten ahdinkoputkeen  Hymy Ahdinkoputki käytiin läpi kokonaan joten nyt ensi kerralla olisi tarkoitus saada poika liikkumaan vähän nopeammin(jos pystyy kokonsa takia) Olen hirveän tyytyväinen Figoon koska hirveästi ei tarvinnut poikaa rohkaista, ja tämä mies joka pitää näitä luolaharkkoja sanoi että Figo ei tarvitse hirveän montaa kertaa harjoitella päästäkseen luolakokeisiin! Jee saa nyt nähdä miten ensi kerralla edetään Silmänisku Mitään kuvia en ehtinyt ottaa luolaharkoista kun tuli vähän kiirre...


Saatiin seuraava kuvahaaste Mollyn ja Mannan blogista.

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään samoin.

1239134988_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä kuva on viime vuoden syyskuusta jossa harjoittelin uuden kamerani toimintoja. Figo nyt sattui osumaan juuri sopivasti tuohon kuvaan, mokomakin linssilude SilmäniskuKuvahaaste onkin jo kaikilla meidän tutuilla joten en sitä lähetäkkään eteenpäin.

Hyvää Pääsiäistä Kaikille !!!

tiistai, 31. maaliskuu 2009

Ei otsikkoa

Parisen viikoa sitten olin Figon kanssa Kirkkonummen metsissä lähellä Siikajärveä, jossa Figo sai juosta vapaana! Figo nautti todella paljon siitä vapaana olosta mutta, emme ehtineet olla kovinkaan kauan kunnes huomasin että jätkän pallit oli vähän huonossa jamassaYllättynyt

Figo ku ei kattele minne juoksee, se vaan juoksee tai pikempiten pomppii ku antilooppi! Vaikka Figo nyt ryntäili siellä metässä sinne sun tänne niin hän ei mennyt kovin kauas minusta, vaan oli aina jossain lähetyvillä (jotta voisi pitää minut silmällä etten karkaisiSilmänisku)..

Harjoittelin myös vähäsen sitä luokse tuloa joka meni todella hyvin, muuta en sitten ehtinyt tehdä ku piti viedä Figo kotiin ennen kuin hänestä olisi tullut eunukki!

Jouduin sitten parisen päivää rasvamaan basibactilla herran sukukalleuksia jotta ei tulisi tulehdusta tai muuta vastaavaa! On se kyllä kumma että just Figolle sattuu ja tapahtuu, toivottavasti tämä epäonni poistuisi pian! Tällä hetkellä Figo on vähäsen ravistellut (ja välillä raapinut) sitä vasenta korvaa mutta, en ole löytänyt mitään tulehdusta liittyviä oireita (kuten punainen korva). Seurailen nyt sitten pari päivää että jos sattuisi tulemaan uusia oireita, toivon mukaan ei Hymy

Viikonloppuna ajattelin taas viedä Figo metsään vähän juoksemaan jos sää sattuu olemaan hienoa kuten nyt! Ja ensi kuussa toivon että agility alkaisi koska Figo on jo sen tarpeessa (muuten hän sekoo)! Kesänlopussa olisi kiva käydä niissä möllikisoissa mutta, saa nyt kattoa miten me ollaan edistetty keväällä ja kesällä!

Eilen 30.03 oli Figon ystävä, Mikin syntymäpäivä! Paljon Onnea Mikille 1-vuotis päivälle!Silmänisku

tiistai, 17. maaliskuu 2009

Maaliskuun kuulumisia!

Viikonloppuna oltiin nyt sitten Tampereen kv:ssa jossa Figo sai EH:n ja eikä sijoittunut. Tapasimme paljon parsonisti ihmisiä ja parsoneita kuten, Manu, Manun omistaja Maria, Figon serkku Elmeri ja Elmerin omistajat Jaana ja Toni! Oli kyllä todella mukavaa nähdä ja jutskata, toivottavasti näen taas tuttuja myöhemmissä näyttelyissäSilmänisku Elmeri oli VSP, joten paljon Onnea serkkupojalle ja omistajille. Paljon onnea myös muille sijoittuneille!

Olen ollut niin kiireinen, väsynyt ja laiska ettei tänne blogiin ole saannut päivitettyä mitään, mutta ei tässä mitään ihmeempiä olekkaan tapahtunutHymy Odottelen että tuo agility alkaisi ensi kuussa ja luolaharkoista ei ole kuulunut mitään! Viikonloppuna mennään Figon kanssa metsälenkille(jos sää sallii) ja sitten myöhemmin elikkä pääsiäisenä suuntaamme Lappeenrannan Kv:en! Nyt muutama kuva viikonlopusta!

Tampereella! (Toni Lundin ottama kuva!)

Figo lepää mielellään lampaantaljan päällä!

Figo on oppinut käskystä Nenä koskettamaan kielellä nenäänsä Kieli ulkona

keskiviikko, 25. helmikuu 2009

Figon tassu parantumassa!

Kohta on kulunut 2 viikkoa siitä kun Figo loukkasi tassunsa, joka on parantunut hienosti! Nauru Tosin Figo ei ole paljon liikkunut tässä 2

viikossa joten se on vähän* lihonnut! Nooh, ei auta muu kuin aloittaa ajoissa pikku laihis....Kumpa nuo karvat kasvaisivat nopeammin

siinä tassun kaljussa kohdassa, niin olisin tyytyväinen Hymy  Vielä 2 viikkoa niin sittenpähän näen miten ne tassu karvat ovat kasvaneet,

ja silloin olisi tarkoitus mennä Tampereen kv:hen! Aikataulujen mukaan parsoneita on huimat 52 kpl, joka on mieletön määrä Tukittu 

Huomasin myös että parsoneilla vaihtui tuomari, hmm...Päättämätön minkähänlainen tuomari tuo puolalainen Malgorzata Supronowicz on?

Toivottavasti Figo ehtii parantua kunnolla siihen näyttelyyn(siis että kehtaa esittää koiraa sillä tassulla Hymy

Kuvia Figon saikulta Silmänisku!

Poika ei kyllä yhtään tykkää tästä kauluristaan....

Tässä näkee pojan mahasta että MASSAA on tullut...

Tässä on se tassu jonka Figo loukkasi! Ei ole pahan näköinen haavaHymy

Ja lopksi tämmöinen kuva Figlusta kun hän aina haaveilee jotain...Silmänisku